perjantai 3. elokuuta 2012

kiva saada vieraita

WAU! Sain tuliaiseksi Tsekeistä tän ihanan Swarovskin käsikorun!! Ahh rakastuin ensi silmäyksellä!


Elikkäs tälläinen hopeinen kerju jonkä päässä on pieni timanttinen swarovskin logo ja tähän voi kerätä näitä erilaisia killuttimia. Sain vielä ketjun lisäksi tämän ihanan A-kirjain killuttimen.


ANU

viikon ainut vapaapäivä

Taas sattuu ja tapahtuu anulle.

Aloitetaampa ihan alusta taas. Elikkäs torstaina oli mun viikon ainut vapaa päivä, jolloin nukuin jopa 12 asti! Päätimpä sitten reippaana tyttönä lähteä salille, ku viimeksi oon kerenny sinne viikko sitten. Sain äidiltä kyydin sinne, kun ne oli lähdössä toisen veljeni kanssa kirkkonummelle ja enpä tietenkään ottanut MITÄÄN mukaan. Tein sitten siinä reippaan salitreenin ja lähdin siitä sitten vielä juoksemaan 3.5km kotiin. Matkalla kotiin mietin, että voi että kun on ihana päivä aurinko paistaa ja hyvä fliisis, mutta toisin kävi kun pääsin kotipihaan. Joo elikkäs eihän mulla ollut avaimia, eikä ollut vara-avainta, eikä ketään ollut kotona, hyvä combo! No päätin siitä sit mennä naapuriin soittamaan iskälle, niiden puhelimesta. Isukki sitten oliki Riihimäellä ja sano tulevansa vasta illalla, eli PASKA! No eipä sitten ollut muuta vaihtoehtoa ku ryömiä Katjalle hikisemä ja nähkäsenä, onneksi olivat kotona. No jotaa hyvää sentään sattu, sain katjalta paljon uutta musaa mun ipodiin ja vielä soitin siitä toiselle veljelleni. Onneks ari sano tulevansa töistä puol viiden aikaa, no hengasin siinä katjalla sen puol toista tuntii ja lähin kotiin sillon puol viideltä, mutta tietty jouduin venaamaa aria vielä tunnin! Arvatkaa vaa kuinka nälkä oli! Oli pakko mennä syömää marjoja meijän marjapuskista :DD ja raakoja herneitä. No onneks se ari tuli sit joskus, tosiaa kolme tuntia venasin yhteensä!

No loppu ilta suju onneks paremmin. Innostuin myös kuvailemaan mun treeni vaatteita.



täs on mun tän päivän kalorinkulutus saavutus :P

Oon kyllä ollut todella tyytyväinen tähän polariksen treeni kelloon. Tää näyttää kaikkee mielenkiintosta treenistä ja muusta. Suosittelen kaikille!



Illan asu vielä tähän samalla:D

villapaita- berska (viro)
sortsit- gina trikot
kengät- vagabond
laukku- mango
korvikset- seppälä




ANU




tiistai 31. heinäkuuta 2012

maanantai-tiistai

 Hei minulla on joku kirous näiden kuvailu reissujen kanssa. Ajatus oli mennä Fannin kanssa vähän kuvailemaan, kun kerrankin jaksoin laittaa kivat vaatteet ja laittautua normaalin näköiseksi, mutta tietenkin AKKU LOPPUI. Tää oli varmaan jo 5 kerta <3 onnistuimme jopa ottamaan 2 kuvaa päivän aikana, tässä ne ovat..
paita- lindex
shortsit- gina trikot
kengär- spirit store
kello- jetset

en muuten jaksanu muokkaa näitä ollenkaan
oi siinä meidän fanni.

Joo o löydettiin oikein mukava paikka, mut eeeei sitte jos kamera ei haluu.


Nyt on muuten ihan pakko leveillä viel yhestä asiasta. Nimittäin pelattiin illalla isoveljieni ( antti, ari) ja itavaltalaisen Lauran kanssa monopolia sellaset 4h. Oli kyllä aikas dramaattinen peli. Ja arvatkaa kuka voitti aivan ylivoimaisesti MINÄÄ!! Ai että ku veljet oli katkeria, eikä ne voinu uskoo sitä todeksi, koska minulla ei ollut mitään oikeaa stadegiaa (niiden mielestä). En vain jaksanut välittää muiden kaupanteosta ja keskityin nopanheittoon, joka sitten menikin aika hyvin... :D kyllä nyt kelpaa rehvastella. 
PS. nyt minut voi haastaa monopolissa, olenhan jo mestari :D




TIISTAI
JA ONNISTUNUT KUVAUS REISSU!
ft. wilma

(kiitos kameran laturi)


jakku- pull&bear (viro)
toppi- hm
sortsit- gina trikot
laukku- kirppis, oikeesti mangosta
kengät-vagabond
korvikset- gina trikot



kaunis wilmaseni

JEEEE ostin ihanat uudet kengät Järvenpään Trendikengästä!! Nää on vagabondin ja maksais oikeesti 70e, mutta olivat alennuksessa 35e joten oli pakko ostaa. Oon himoinnu jo näitä kauan aikaa. Piti oikee siirtää säästötililtä rahaa, että sain ostettuu nää:D
Tilasin netistä muute yhet kengät kanssa, NE ON AIVAN TÄYDELLISET. Laitan heti sitten kuvaa kun saan ne postissa tällä viikolla, en vielä paljasta mitään, mutta toivon tosiaan että ne on sopivat eikä liian isot koska otin koon 38.




Siinä on mun vanha ja rakas kello! 




Hyvää loppu viikkoa
ja
herätys VILMA, nyt niitä viro kuvia!


Rakkaudella ANU




sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Viikonloppu

Dodiih aattelin vähä postailla viikonlopusta ku vihdoin oli sellainen. Alotetaampa vaikka perjantaista, jolloin oli vapaapäivä. Tottakai sitä oli pakko lähteä sitten VIROON. HAhhahahaa vilma saakin sitten kertoa siitä enemmän kuvien kanssa, koska meillä oli siellä vain vilman kamera mukana...:D mutta toki kerron mitä kaikkea ostin. Ei ollut oikein aikaa shoppailla, mutta jotain vaatteita tarttui kuiteski mukaa:

Berskasta makso 13e



hahahah nää mun kuvat on niiiin ihanania. tiiän et oon mestari valokuvaaja

Pull & Bear 28e, mutta kaiken sen arvoinen

Terranova 4.95e

Tosiaan juotavaa tuli ostettua 65 euron edestä.... Puolitoista lavaa lonkeroo ja vähä likööreitä, skumppaa ja viinaa. Kyllä nyt pitäs joksikin aikaa riittää:DD vilma voi laittaa kuvan mun viinakassista....

Ja perjantaina sitten jatkoin vielä Jennalle, jossa istuttiin rennosti iltaa kavereiden kanssa. Jotenkin todella mielenkiintoisia kuvia tuli taas otettua...



jooo o jenna ja sen super hieno moto. oon katkera

LAUANTAI:

kuva materiaalia tulossa ehkä myöhemmin, mutta tosiaan kauheasta darrasta huolimatta suuntana oli isot sukujuhlat päivällä. Kyllähän se olo siitä vähän tokeni kun oli ensin kaatanut 2 litraa vettä nassuun. Mutta joo Catherine päätti tulla mukaan, joka oli ihanaa, koska hän lähtee jo takaisiin Kaliforniaan tiistaina. Näimme myös Katjaa ja Inkkua illemmalla. Ilta päättyikin sitten surullisiin hyvästeihin. Mutta onneksi sovimme, että minä tulen ensi kesänä kyläilemään Kaliforniaan Catherinen luo, ja kyllähän muuten lähden!

SUNNUNTAI:

TÖITÄ KLO 7.30 <3
mutta onneksi oli lepponen päivä ja pääsin jo tunnin aikaisemmin, mutta sen seurauksesta lähdin shoppailemaan vilman kanssa pienellä budjetilla kylläkin koska kummallakaan ei ollut oikein rahaa. Löyty onneksi jotaan alennuksesta.
-70% alennuksesta peri euroo kappale



oli -70% pois tosta hinnasta, joten jotaa alle 10e


hieno kuitti

torstai 26. heinäkuuta 2012

VIERUMÄKI

Ajattelin nyt kirjottaa hiukan mun koulusta, joka nykyään on mulle se koti. Nimittäin asun sielä aina viikot. Täällä Järvenpäässä asun vaan viikolloput ja lomat. Nyt siis on iskeny aivan järkyttävä ikävä niitä ihmisiä, joiden kanssa elin tiiviisti koko viimevuoden.

ps.Tää aihe on tosi laaja, joten uskon että tulee ainaki parin postauksen verran vieruu.
Opiskelen siis Vierumäellä, joka on Suomen urheiluopisto. Liikunnan ohjauksen perustutkinto sekä lukio tavotteena suorittaa. Aikaa mulla tuolla opiskella on vielä onneks kaks vuotta !

Ensimmäinen vuosi oli melkein pelkästään vaan eri urheilulajeja ja niiden ohjauksia. Toki jokunen anatomian, ravitsemuksen ja fysiologian kurssiki sinne oli mahutettu.
lumikenkäilyä

jouskarii

hiihtoo...yhyyh

tankotanssii

telinevoimisteluu

gurlinki


jalkapallo


lätkää

Näitä on järjettömästi vielä! Ens vieru postauksessa voisin vähän kertoo mun harrastuksesta vierulla ja vapaa ajasta :)

Tähän loppuun vielä mainostusta meijän 24h juoksuun, joka me järjestettän koko luokanavulla!
Käykää tsekkaa jos on vähänki kiinnostusta ;)


TERKUIN--- VILMA

maanantai 23. heinäkuuta 2012

väriä väsymykseen

Löysin pari kuvaa parin päivän takaa. Vähän jotaa muuta näitten mun valitus postauksien jälkeen :)

Mulla on iskeny kauhee väri villitys. Mutta nythän on kesä, ja jotenkin värikkäät vaatteet piristää tällästä sade säätä ja työ masennusta.hehheheheeee


Huomatkaa ei yhtään mustaa!!!

villapaita: Zara
housut: Vero Moda
kengät: ranska (en muista mistä)
laukku: Texto ranska
rannekoru: Lindex

Anu

Hei oonko hullu, jos sanon että haluan takasin kouluarjen? En jaksa enää tehä töitää ja haluan nukkua ees joskus. Tosiaan keskimääräiset yöunet on ollu tässä lähiaikoina 5h... joka on puolet vähemmän mitä normaalisti nukun. joo tänäänkin piti heräillä tossa ennen 5 aamulla ja lähtee sateessa pyötäilee töihin paistaa jotaa paskaa pullaa. Ja sit ku pääset iltapäivällä töistä nii et jaksa tehä yhtää mitää ku väsyttää ja vituttaa... IHANA KESÄ

ja joku sano et on katkera mun työstä... en ny sanoin ku juokset hiki hatussa koko päivän ja näyttelet maailman aurinkoisinta ihmistä pienellä palkalla. Ja kaikki viikonloputkin on töitä, joten ei pääse ees ulos kavereiden kanssa.

Tässä oli taas yksi selitys miksi musta ei oo mitään kuulunu taas pitkään aikaa, ja tosiaan kamera on rikki.

kiitos ja kuittaus väsynyt ANU